torstai 18. syyskuuta 2014

China Girl




Olen ollut pitkästä aikaa ahkera ja laulattanut ompelukoneita oikein urakalla. Syysvaate-projekti on hyvässä vauhdissa ja tässä ensimmäinen valmistunut setti. 

Keltaisen ja mustan liitto on jotenkin ihanan pirtsakka. Ompelin ensin leggarit Elisa Tuohimaan suunnittelemasta rusetti-trikoosta ja niille seuraksi tunikan mustasta joustocollegesta. Tunika on muokkaus Ottobren (4/2014) China Girl -kaavasta. Ja johan se olikin iso. Normaalisti kokoa 122/128 käyttävälle tein koon 110cm. 



Resorikauluksen tilalle tein piippukauluksen, joka on vuoritettu keltaisella trikoolla. Kaulukseen laitoin sirkkarenkaat ja nyörit ompelin harmaasta trikoosta peitetikkikoneella. 



Taskut on ommeltu musta-valkoraidallisesta trikoosta ja kantattu keltaisella resorilla. Ihana kuvattava tällainen musta kangas. Edes viime hetken tarraharjaus ei estä kangasta karvaantumasta.



Helmassa on Framilon-rypytys. Alkuperäisen ohjeen helman kanttauksen vaihdoin collegesta tehtyyn kaitaleeseen. Saumakohdassa on ilmettä antamassa raitatrikoosta tere.



Leggarien kaava on Ottobren (6/2012) Ropina muokkaamattomana. Erittäin hyvä kaava.




Kauluksessa on niskan puolella blogin niminauha.



Mustan joustocollegen osto-osoitetta en muista, mutta kaikki muut kankaat ovat kotiutuneet Emeli Designilta. Sirkkarenkaat on tilattu joskus kauan sitten Ompelijanmaailmasta.

Silläkin uhalla, että Bloggerin kuvatila kenties jossain vaiheessa täyttyy, latasin kokeeksi kuvat isommassa koossa, koska ärsyttää reilun pakkaamisen aiheuttama epätarkkuus kuvissa. Antakaahan palautetta, aukeavatko sivu ja kuvat poikkeuksellisen hitaasti.

Ja jatkuvan koneellisen roskapostitulvan vuoksi olen valitettavasti joutunut estämään kommentoinnin anonyymeiltä lukijoilta. Harmillista, mutta blogiin voi edelleen jättää kommentin mahdollisilla muilla ID-tunnuksilla sekä minulle voi aina laittaa sähköpostia ja antaa palautetta osoitteeseen marakantti@yahoo.fi.

22 kommenttia:

  1. Kyllä on hyvät värisävyt, keltainen ja mustavalkoraita piristävät kivasti mustaa ja leggingsien samat sävyt ovat piste iin päälle. Kiva tuo tunikan malli. Roskapostia puskee niin paljon, että aivan jo kyllästyttää;-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En ole jostain syystä keltaisen ystävä ollut oikein koskaan, mutta musta-valkoiseen yhdistettynä se toimii. Ja saaja on taas tyytyväinen. Sehän se tärkeintä :)

      Mulla loppui roskapostin tulo samantien, kun vaihdoin sen asetuksen. Parhaimmillaan tuli vähän alta 30 postia päivässä. Eihän ne yleensä julkisiksi tule, vaan päätyvät suoraan roskapostikansioon, mutta se puhelimen jatkuva kilinä.... :P

      Poista
  2. Aivan ihana setti! Ihan mun lempparivärit just tällä hetkellä. Kaunis kokonaisuus ja mielettömän kivoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minustakin raikas ja samalla tyylikäs. Tykkään kovasti tuosta rusettikankaasta.

      Poista
  3. Kiva setti. Kännykällä aukesi hyvin ja nopeasti kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Selvä pyy. Jatkossa laitan siis kuvat suosista isommassa koossa.

      Poista
  4. tein tästä sen pienimmän koon meidän tytölle (olikohan se 92cm) ja kun lapsi on vasta 80cm pitkä niin olihan se melko säkki vaikka pituuden puolesta ihan ok :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella että iso oli :D Kummasti heittelee aina nämä koot Ottobressa.

      Poista
  5. ihana setti! tosi hieno tuo yläosa, vautsi mitä yksityiskohtia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Mietin tässä, että minun suosikkejani vaatteissa taitavat olla juurikin sellaiset ihan yksinkertaiset ja pelkistetyt vaatteet, missä on joku pieni juttu/yksityiskohta.

      Poista
  6. Mukava setti! Musta ja keltainen tosiaankin toimivat yhdessä hyvin. Kyllä sivut aukesivat hyvin ja kuvat latautui ihan nopsasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima :) Minulla on joku kelta-musta -kausi menossa.

      Olin melko varma, että kuvat ei suosista aukea, mutta hyvä näin. Mitä olen tuota Bloggerin kuvatilan määrää seurannut, niin ei se kyllä ihan heti täyty vaikka vähän isompina kuvat lataakin.

      Poista
  7. Kaunis setti! Mullakin on tuollainen kaulus ollut ompelulistalla, mutta toteutus uupuu vielä. Hyvä, kun otit pienemmän kaavan. Täytyy minunkin piirtää tämä uusiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Sans nyt nähdä, että miten tämä kaulus ja naru-systeemi toimii tuolla leikeissä ja talvivaatteiden alla.

      Poista
  8. Tosi kaunis ja onnistunut setti! :) Ja jälleen kerran tosi hyvät kuvat :) Myös minua viehättää tällä hetkellä mustan, valkoisen ja keltaisen yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) Se on tuo kuvien otto välillä aika vauhdikasta hommaa ja hyvällä onnella sadan otoksen erästä muutama onnistunut löytyy :D Ja kuvaushommissa en tästä alkavasta pimeästä kaudesta tykkää yhtään.

      Poista
  9. Aivan ihana setti! :) Ottobren kaavat on monesti melkoisen reiluilla mitoituksilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Ihmetyttää kyllä tämä kokojen vaihtelu näissä kaavoissa. Onneksi aika moni kaava nykyään vastaa kokoaan. Väliin mahtuu sitten näitä jättiläisiä :)

      Poista
  10. Kauniit vaatteet. Hyvä tietää että kaava on reilu, jos joskus omille tytöille innostuu sillä tekemään. Tosi hyvin sopii tuo piippukaulus tähän malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On kyllä älyttömän iso kaava. Jos en olisi mittoja tarkistanut, olisin tehnyt ihan säkin tästä tunikasta.

      Poista
  11. Ihanat! aijai ihana tuo piippukaulus:) miten en ole tänne ennen löytänyt, nyt jään heti lukijaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva kun löysit blogini. Tervetuloa lämpimästi lukijaksi :)

      Poista